Kuvien säilyttäminen

Oli käytössä PC taikka Mac, varsinkin läppärin omistajalle kuvien tallentaminen ja säilöminen voi tuottaa tuskaa. Muistikortit ja tikut hukkuvat, kovalevyt hajoavat ja se oikea kuva pitäisi vielä löytääkin jostakin.

Muistikortit ja tikut sopivat tilapäiseen säilömiseen, mutta pitkäaikaisempaan varastointiin kannattaa etsiä joku muu tapa. Tärkeät kuvat on syytä myös pitää tallessa monessa eri paikassa. Yleensä kannattaa pitää ainakin kahdet tai kolmet kopiot kuvista ja mielellään myös fyysisesti eri paikassa.

Suurien kuvamäärien tallentamiseen sopii parhaiten ihan tavallinen kovalevy, joko sisäinen tai ulkoinen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että perinteinen kovalevy on mekaaninen laite ja ne eivät ole missään nimessä ikuisia ja saattavat hajota kolhusta tai ihan vaan ajan myötä.

Ulkoinen kovalevy

Kovalevyt ovat onneksi halpoja ja hyvä tapa on hankkia useampi ulkoinen kovalevy, joita voi sitten säilyttää eri paikoissa. Levyä voi vaihtaa käyttöön vaikkapa vuoroviikoin, tällöin ei vielä synny kovin isoa vahinkoa jos levy hajoaa. Mikäli kovalevyä käytetään myös Windows-koneilla, ei levyä kannata alustaa erikseen Macille. Suoraan paketista levyt toimivat yleensä molemmissa käyttöjärjestelmissä.

Verkkolevy

Mikäli levylle on tarkoitus päästä käsiksi useilta eri koneilta, tai ei vain halua roikottaa ulkoista levyä läppärissään, kannattaa hankkia verkkolevy eli NAS. Verkkolevyn voi kytkeä kotireitittimeen tai hankkia langattoman wifimallin. Verkkolevyn kanssa ei pääse samoihin nopeuksiin kuin nopeiden USB3-levyjen kanssa, mutta kotikäytössä se ei yleensä muodostu ongelmaksi. Verkkolevyn varmuuskopioiminen on myös yleensä hieman hankalampaa, mutta ne toimivat hyvin sekä Windows-, että Mac-tietokoneiden kanssa.

Pilvipalvelu

Ei ole ollenkaan huono idea säilöä kuviaan myös jonkun luotettavan yrityksen palvelimille. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat ja palvelun voi valita omaan makuun ja tarpeeseen sopivaksi. Pelkkä pilvipalvelu on kuitenkin siitä huono, että siirtonopeudet voivat yhdeydestä riippuen jäädä hyvinkin pieniksi. Pilvi on kuitenkin helppo tapa täydentää varmuuskopiot oman talouden ulkopuolelle.

Pelottaako pilvi?

Moni pelkää yksityisyytensä puolesta ja pilvipalvelu arvelluttaa. Palveluntarjoajien henkilöstöllä on kuitenkin parempaa tekemistä kuin penkoa lomakuviasi miljardien tiedostojen joukosta. Palveluihin voidaan murtautua, mutta sinun tietosi ovat tuskin ne kiinnostavimmat. Yksityisyydestään tarkka välttelee kuitenkin sekä Applen, Googlen että Microsoftin tuotteita ja palveluita kuin ruttoa. Puhelimeksi kannattaa valita ilman älytoimintoja oleva vanha perus-Nokia ja sulkea arvokkaat tiedot kassakaappiin.

Applen iCloud Photos

Applen omat sovellukset ja pilvipalvelu tekevät periaatteessa kaiken tarvittavan. Macin kuvakirjastoa voi säilyttää tarvittaessa ulkoisella kovalevyllä. Tilan loppuessa voidaan laitteiden kuvakirjastoa keventää alkuperäisten säilyessä täysikokoisina pilvessä. Suurin ongelma on, että kuvakirjasto on käyttäjäkohtainen. Yksittäisiä kuvavirtoja on toki helppo jakaa muiden käyttäjien kanssa. Mikäli omistaa paljon Applen laitteita ja tarvitsee kuvien jakamista lähinnä satunnaisesti, voi Applen ratkaisu olla ihan riittävä.

Ei kaikkia munia samaan koriin

Yksittäistä valintaa tärkeämpää on kuitenkin, että kuvista on olemassa useammat kopiot ja mielellään eri paikoissa. Jos talo palaa, ei auta vaikka omistaisi 10 ulkoista kovalevyä jos ne kaikki tuhoutuvat palossa. On myös tärkeää, että varmuuskopiointi tapahtuisi automaattisesti. Vahinko kun sattuu yleensä juuri silloin kun kopiointi on laiminlyöty.

Pilvi/varmuuskopiointipalveluita:

Crashplan

Kattava varmuuskopiointipalvelu, joka osaa varmistaa myös verkkolevyn sisällön. Ei sovellu tietojen jakamiseen. Edullinen rajaton tallennustila. Toimii myös Windowsissa.

Dropbox

Soveltuu erinomaisesti tiedostojen ja kansioiden jakamiseen sekä synkronointiin. Kalliimpi kuin pelkkä varmuuskopiointipalvelu. Toimii myös mobiililaitteissa ja Windowsissa.

Ville Laasonen
Ville Laasonen
ville.laasonen@gmail.com

Graafinen suunnittelija ja elämän betatestaaja.