Apple TV 4K, tekstitys ja HDR-ongelma

Uusi tekniikka aiheuttaa aina aluksi ongelmia ja HDR-kuva ei tee tässä kohtaa poikkeusta. Apple TV:n tekstitykset tuntuvat kuitenkin olevan ekstrahankala pala pureskeltavaksi.

Moni tuntuu kärsivän yleisesti liian kirkkaista teksteistä tai niihin voimakkaasti reagoivasta taustavalon säädöstä. Apple TV:n ongelma on kuitenkin hieman erilainen, häiriö näkyy lähinnä mustassa päässä.

Apple TV ja tekstitykset

Apple TV eroaa monista muista laitteista siinä kohtaa, että kaikkien sovellusten tekstitykset tulevat laitteen tekstitysrajapinnan kautta. Niitä säädetään Apple TV:n asetuksista ja ne näyttävät aina samalta (asetuksissa on mahdollisuus antaa videon ohittaa säädöt, mutta en tunne sen toimintaa tarkemmin).

Käytännössä tämä tarkoittaa siis, että esimerkiksi Netflixin ja iTunes-elokuvan tekstitykset näyttävät tismalleen samalta. Microsoftin Xbox One -konsolissa on periaatteessa vastaava ominaisuus, mutta se ei tunnu toimivan, edes laitteen Bluray-sovellus ei tottele tekstitysten asetuksia (ja tekstit ovat sietämättömän suuret).

Miten HDR toimii kirkkauden suhteen?

Jos ajatellaan, että vanhanaikaisessa SDR-sisällössä (esim. tavalliset Bluray-levyt, suurin osa Netflixin sisöllöistä jne.) kirkkaus kirkkaus on kuin auton kaasu, se voi olla pois, täysillä tai jotain siltä väliltä. HDR:n maksimikirkkaus on taas niin paljon suurempi, pitää tietää, että halutaanko mennä 50 vai 100 km/h jottei kaahata ojaan 200 km/h.

HDR-materiaalissa on määritelty mikä on kirkkain ja mikä tummin kohta (Dolby Vision ja HDR10 eroavat tässä kohtaa hieman toisistaan). Valkoista aluetta ei siis aina pusketa ulos maksimikirkkaudella – se voi nykytelkkareissa olla jopa yli tuhat nitsiä. Television kuvanparannuspiirit säätävät myös esimerkiksi taustavaloa sen mukaan millaisella kirkkausalueella milloinkin liikutaan.

Miksi tekstitys aiheuttaa ongelmia?

Mikäli tekstitykselle ei ole määritelty kirkkautta tai se on tehty väärin, voi se olla häiritsevän kirkas. Taustavalaistuissa televisioissa ruudulle ilmaantuva teksti voi myös aiheuttaa taustavalon kirkastumisen. Kun tekstit katoavat, ruutu himmenee ja kirkkaus tuntuu pumppaavan.

Apple TV:ssä ongelma liittynee HDR:n metadataan, musta pää kun muuttuu harmaaksi. Kuvan tummin kohta eli ”musta piste” tuntuu luiskahtavan paikoiltaan. Jos katson samaa HDR-sisältöä Xbox Onellani, taustavalo pumppaa hieman ruudun alareunassa, mutta muuten kuva pysyy hyvänä. Itse ainakin koen Apple TV:n aiheuttaman häiriön paljon häiritsevämmäksi televisiollani (Sony XE90).

Pääseekö ongelmasta jotenkin eroon?

Tekstityksen aiheuttamia ongelmia voi onneksi lievittää. Tekstityksen voi laittaa osittain läpinäkyväksi tai vaihtaa värin keltaiseksi niin pahimmat murheet katoavat. Apple TV:ssä tekstitysten säädöt löytyvät Asetukset-sovelluksesta Käyttöavun alta. Xbox Onen Netflix-sovellus taas tottelee ainakin osittain Netflixin asetuksia.

Tummasävyisissä sarjoissa kuten Netflixin Jessica Jonesissa ongelma häiritsee pahiten. Omalla televisiollani olen joutunut säätämään tekstin sekä keltaiseksi, että osittain läpinäkyväksi. Luettavuutta saa onneksi paremmaksi laittamalla tekstille tumman taustan, läpinäkyvänä sekin. Usein tulee kyllä mieleen, että käynnistäisinkö vain suosiolla Xboxin.

Tekstitys ei laitevalmistajia kiinnosta

Apple TV:n tekstitysten asetukset ovat olleet ihan siedettävät, mutta nykyiseen tarpeeseen ne eivät vastaa. Olisi hyvä myös saada siirrettyä tekstityksen paikkaa. Suuressa maailmassa tekstitykset eivät kuitenkaan ole samalla lailla suosiossa kuin Suomessa, joten olen hyvin skeptinen sen suhteen että asiaan tulisi parannusta.

Apple TV:n tekstityspuoli pitäisi koodata kokonaan uudelleen, jotta se ei häiritsisi HDR:ää, olisi fiksua jos teksti mukautuisi aina vallitsevaan kuvan kirkkauteen. Toki se vaatisi enemmän työtä, mutta toisaalta jos ostaa kalliin premium-mediatoistimen, voi siltä vähän vaatiakin.

Nykyisten purkkaratkaisujen kanssa kikkailu ei oikein pidä yllä premium-tunnetta, vaikka Apple TV 4K:sta saakin pulittaa Suomessa parin sadan euron verran. Keskivertokäyttäjällä ei edes ole riittävästi tietotaitoa ratkaista ongelmaa omatoimisesti. Tai siis lieventää, ei ratkaista. Itsekin painin asian kanssa tovin jos toisenkin.

Harmillisesti iTunes on tällä hetkellä ainoa paikka jossa on tarjolla vuokralla hyvä valikoima HDR-elokuvia. Ongelmasta saa siis kärsiä tovin jos toisenkin. UHD-levyjen hankkiminenkin on turhan työlästä ja maksavatkin maltaita.


Olen raportoinut asiasta Applelle, mutta tavalliseen tapaan minkäänlaista reaktiota asian suhteen ei ole tapahtunut. Luultavasti kysymys on heille sen verran mitätön, että se ei vaadi toimenpiteitä. Itse olen kuitenkin tyytymätön laitteeseeni.

Ville Laasonen
ville.laasonen@gmail.com

Graafinen suunnittelija ja elämän betatestaaja.