Tarinoita todellisuudesta – sosiaalisen valokuvauksen projekti

Apple-käyttäjät ry ja Kirjasto 10 järjestävät kaikille avoimen sosiaalisen valokuvauksen projektin, joka starttaa 21.9.2015 ja päättyy keväällä 2016 pidettäviin kolmeen näyttelyyn GalleriZebrassa, Kuva&Kamera -messuilla ja Kirjasto 10:ssä.

Projektin tarkoituksena on aktivoida eri tasoisia ja eri taustaisia kuvaajia tarkastelemaan rohkeasti ympäristöään ja etsimään sieltä kuvaamisen arvoisia kohtaamisia, ihmisiä, tilanteita ja tarinoita. Lähtökohtana on todellisuus ja sen moninaiset tulkinnat. Projektiin liittyy myös maksuttomia ryhmätapaamisia, joissa on mahdollisuus keskustella ja tarkastella kuvia yhdessä sekä kaksi vapaaehtoista maksullista yhden päivän kurssia.

Projektin aikana kuvataan viikoittain annettavia aiheita ja ne julkaistaan omalla tilillä blogipalvelu Tumblrissa. Kuvia annetusta aiheesta saa lähettää 2 kpl viikossa.

Mukaan voi tulla kuka tahansa ja millä kuvausvälineellä tahansa. Tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille.

Projektiin sisältyy 3 tapaamista Kirjasto 10:ssä alla olevista aiheista. Projektiin voi osallistua, vaikka ei pääsisikään tapaamisiin.

  • 21.9.2015 klo 18-21 Mitä kuva esittää?
  • 11.11.2015 klo 18-21 Välipalaute ja kuvankäsittelyn tekniikoihin tutustuminen
  • 20.1.2016 klo 18-21 Valokuvanäyttelyn valmistelua

Lisäksi kuvaajilla on mahdollista osallistua Apple-käyttäjät ry:n kuvaamista tukeville kursseille jäsenetuhintaan (70 € / 6 h:n kurssi).

Projektin taiteellisena johtajana ja kouluttajana toimii kuvataiteilija/kuvaamataidon lehtori Pasi Kirkkopelto.

Kuvat näyttelyihin valitsee raati jonka peruskokoonpanoon kuuluu Pasi Kirkkopelto,  Anne Myöhänen (HuK, taidehistoria), Kirjasto 10:n ja Apple-käyttäjät ry:n edustaja.

Ilmoittaudu projektiin 20.9 mennessä osoitteessa appleusers.fi/tarinoita. Lomakkeen viestikenttään merkintä ”Tarinoita todellisuudesta”

Ensimmäiset kuvausaiheet annetaan viikolla 39.

Tervetuloa mukaan luomaan, oppimaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin valokuvauksen merkeissä!

Apple-käyttäjät ry
appleusers@appleusers.fi

Apple User Group Finland