Tiedote 16.8. Hopeinen Omena alhaalla

Hopeinen OmenaKeskustelufoorumi Hopeinen Omena on tällä hetkellä alhaalla. Syy on palveluntarjoajan yhteyksissä, joten valitettavasti emme voi tehdä asialle mitään. Katkoksia on ollut aikaisemminkin, mm. 16.5 tapahtunut katkos.

Vikailmoitus on tehty ja seuraamme tilannetta.


Palveluntarjoajan vikapäivystäjältä tuli juuri vahvistus, kyseessä on rautavika ja he saavat varaosat vasta maanantaina.

Koitamme saada korvaavan palvelinalustan hommattua vielä tämän päivän aikana. Tällä hetkellä Hopeisesta Omenasta tehdään tuoretta kopiota ja kun se on valmis, yritämme nostaa Hompun takaisin ylös uudella alustalla.

Kiitos vielä kaikille vikatilanteesta ilmoittaneille.

Päivitys 17.8.

Lauantaina puolen päivän aikaan saimme vahvistuksen palveluntarjoajalta, että vika on heillä ja laiterikon korjaus onnistuu vasta maanantaina. Tämän jälkeen palveluntarjoaja sammutti koko palvelinalustan. Tästä syystä emme valitettavasti päässeet laittamaan katkostiedotetta Hopeiseen Omenaan ennen lauantai-sunnuntai välistä yötä.

Ennen palvelinalustan sammutusta Hopeisesta Omenasta saatiin otettua kopio ja vaikuttaa onneksi siltä, että kaikki foorumille kirjoitetut viestit ovat paikallaan. Kopio ei kuitenkaan sisällä kaikkea foorumin dataa, vaan esimerkiksi liitetiedostot ja wiki puuttuvat toistaiseksi kopiosta. Puuttuvat tiedot saataneen kuitenkin pelastettua, kun nykyinen palveluntarjoaja saa laitevian korjattua ja palvelinalustan jälleen käynnistettyä.

Tällä hetkellä Homppu on pystyssä korvaavalla palvelinalustalla ja toistaiseksi käyttäjille suljettuna olevaa foorumia on koeponnistettu ylläpidon toimesta.

Hopeinen Omena on ollut samalla palveluntarjoajalla nyt neljä vuotta ja tämä sekä toukokuinen katko ovat ainoat pidemmät katkokset koko aikana. Palveluntarjoajan vaihtoa on kuitenkin jo muista syistä valmisteltu hyvin pitkälle, joten se todennäköisesti toteutetaan tässä yhteydessä. Takaraja vaihdolle olisi joka tapauksessa ollut tämä syksy.

Tämän hetkisillä tiedoilla odotamme maanantai-aamuun, jolloin palveluntarjoajalta saadaan toivottavasti lisää tietoa, että minkälaisesta laiterikosta on kyse. Jos vakavasta, jatkamme eilen pystytetyn korvaavan palvelinalustan käyttöä.

Foorumi on jälleen käytettävissä aikaisintaan maanantain aikana.

Päivitys 18.8.

Palveluntarjoajalta tuli aamupäivällä ilmoitus, että laiterikko on korjattu ja kaikki data pitäisi olla tallessa. Siirto vanhalta alustalta uudelle on kuitenkin vielä kesken sillä siirrettävää dataakin on aika paljon. Hopeinen Omena on näillä näkymin toiminnassa tämän illan aikana.


Hopeinen Omena avattiin yleisölle jälleen kello 20.30.

Apple-käyttäjät ry
appleusers@appleusers.fi

Apple User Group Finland