Vanhat Macintosh-tietokoneet, osa 1: Macintosh Floppy Emu –levykeasemaemulaattori

Löytyykö varaston uumenista vanha toimiva ”kottaraispönttö” Macintosh? Oletko halunnut siirtää vanhalta Macintosh-tietokoneelta löytyvät tiedostot talteen, mutta et tiedä miten oikein toimia asian kanssa? Vanhan ja uuden ajan tekniikan yhdistäminen saumattomasti vaatii luovaa ratkaisua. Omien henkilökohtaisten tietojen siirtäminen vuosikymmeniä vanhoilta tietokoneilta voi olla hauska projekti ennen kuin se on jo liian myöhäistä. Herääkin kysymys, miten on mahdollista siirtää tiedostot talteen 2010-luvulla?

Vanhat 80- ja 90-luvulta peräisin olevat Macintosh-tietokoneet käyttivät tallennusmedioina levykkeitä eli ”korppuja”. Tuon ajan tallennusmedian liittäminen nykyaikaisiin tietokoneisiin on teknisesti haastavaa. Mikäli vanhasta Macintosh-tietokoneesta löytyy vielä toimiva 3,5-tuuman levykeasema, voidaan tiedostot siirtää talteen levykkeiden avulla. Täytyy kuitenkin huomioida, että vanhojen levykkeiden sisältöä ei aina pystytä siirtämään uudemman polven tietokoneisiin suoraan – vaikka tätä varten olisi nykyaikainen ulkoinen USB-levykeasema käytössä. Tiedostonsiirron kannalta ongelmaksi nimittäin muodostuu vanhoissa Apple Macintosh -tietokoneissa käytetyt levykeformaatit.

Mikäli kyseessä sattuu olemaan ensimmäisen sukupolven Macintosh-tietokoneet, kuten esimerkiksi Macintosh 128K, 512K tai Plus, niin tuon ajan Macintoshit käyttivät neljänsadan kilotavun (400K) ja/tai kahdeksansadan kilotavun (800K) levykeformaatteja – eli niin kutsuttuja yksi- ja kaksipuolisia (SD, eng. single-side / DD, eng. double-side) levykkeitä. 400K-levykkeet ovat yksipuolisia (SD) ja 800K-kiloiset ovat kaksipuolisia (DD). Nimitys tulee siitä, että levykkeen sisällä olevalle ohuelle magneettikiekolle data tallennettiin joko yhdeltä tai molemmilta, ylä- ja alapuolilta.

Valitettavasti SD/DD-levykkeet eivät toimi viimeisimpien ei-Macintosh-yhteensopivien, 1,44 megatavuisten HD-levykeasemien (eng. high density) kanssa. Uusimpiin Mac-koneisiin voidaan ainoastaan liittää HD-levykkeitä ulkoisesti kytkettävän USB-levykeaseman avulla. SD/DD/HD-levykkeet ovat muuten fyysisesti täysin samankokoisia keskenään. HD-levykkeen eron tunnistaa ainoastaan oikealta alakulmasta löytyvästä kulmikkaasta reistä, jota ei taas SD/DD-levykkeistä löydy. Levykeaseman mekanismi tunnistaa tämän kyseisen reiän perusteella, millainen levyketyyppi on syötetty levykeaseman sisään. SD-levykkeitä on myös käytetty vanhoissa PC-tietokoneissa, jossa levykkeiden tallennusmedian kapasiteetti on 720 kilotavua. Ei-HD-levykkeet voidaan tarvittaessa formatoida vain PC- tai Macintosh-käyttöön (yksi- tai kaksipuoleisesti). Teknisistä ja mekaanisista syistä johtuen vanhoja Macintosh-formatoituja SD/DD-levykkeitä ei voida käyttää tavallisissa PC-levykeasemissa – eikä näin ollen myöskään uusimmilla ulkoisilla USB-levykeasemilla, vaikka kyseiset USB-levykeasemat toimisivat muuten uusimmissa Maceissa.

Nämä eri levykeformaattivaihtoehdot vaikeuttavat vanhempien Macintosh-formatoitujen levykkeiden sisällön arkistointia. Mikäli kuitenkin vanhasta Macintosh-tietokoneesta löytyy niin kutsuttu Applen ”SuperDrive-asema” – eli toisin sanoen 1,44 megatavuformaatin omaava, “IBM PC-yhteensopiva”, HD-levykeasema – on tilanne arkistoinnin kannalta huomattavasti parempi. Tällöin tiedostot voidaan siirtää HD-levykkeiden välityksellä esimerkiksi ulkoisen USB-levykeaseman kautta uudemmalle tietokoneelle talteen.

Ensimmäinen Macintosh, joka hyödynsi kyseistä HD-levykeformaattistandardia, oli Macintosh IIx -malli vuodelta 1988. Apple nimesi kyseisen levykeasemaformaatin tuolloin SuperDriveksi, joka oli käytössä kaikissa Macintosh-tietokoneissa ennen iMacien tuloa aina vuoteen 1998 asti. Tämän jälkeen Apple poisti kokonaan levykeasemat Mac-tietokoneista. Applen SuperDrive-levykeasemat mahdollistivat muun muassa PC- ja Macintosh-tietokoneiden yhteiselon tiedostojen siirron osalta saumattomasti. Jotta käyttäjä pystyi käsittelemään PC-yhteensopivia DOS-levykkeitä Macintoshissa, käyttöjärjestelmässä piti olla “PC Exchange” -niminen laajennus asennettuna, joka sisälsi DOS-yhteensopivan FAT (File Allocation Table) -tiedostojärjestelmätuen. Hauska huomata, että Apple otti myöhemmin SuperDrive-käsitteen uudestaan käyttöön Macien optisissa asemissa, jossa on CD-/DVD-levyjen polttotuki.

Vanhoilla Applen Macintosh-tietokoneilla alustetut levykkeet ovat formatoitu joko MFS- tai HFS-tiedostojärjestelmäformaatin mukaan, riippuen käytetyn Macintosh-tietokoneen mallista ja iästä. Tällä hetkellä uusimmat Applen Mac OS X / macOS-käyttöjärjestelmät tukevat vain vanhaa HFS-tiedostojärjestelmää (Hierarchical File System) lukuominaisuudella. Poikkeuksena on kuitenkin hyvä huomioida vielä sellainen seikka, että Apple käytti ensimmäisen sukupolven Macintosh-tietokoneissa aluksi vielä vanhempaa ja alkeellisempaa tiedostojärjestelmäformaattia nimeltään MFS (Macintosh File System). Tähän ei löydy suoranaista formaattitukea uudempien (Mac OS 9/X) käyttöjärjestelmien osalta ilman kolmannen osapuolen ratkaisua. Mikäli tälläisen MFS-formatoidun levykkeen sisältöä halutaan jatkossa hyödyntää, tulee levykkeen sisältö kopioda ensin HFS-formatoidulle levykkeelle. Tätä kyseistä MFS-formaattia tuettiin vanhoissa Macintosheissa natiivisti aina Mac OS 7.6.1 -käyttöjärjestelmäversioon asti. Lukutuki MFS:n osalta päättyi Mac OS 8.0 -versioon. Siitä uudemmat järjestelmät ovat ymmärtäneet vain uudempaa HFS-järjestelmää. Nykyinen Mac-tietokoneissa käytössä oleva tiedostojärjestelmäformaatti on nimeltään HFS Plus (HFS+), joka on jatkokehitetty versio HFS-tiedostojärjestelmästä. Vanhat Macintosh-tietokoneet eivät taas ymmärrä HFS+ -formaattiin alustettuja tallennusmedioita ennen Mac OS 8.0 -käyttöjärjestelmäversiota.

Levykkeiden kanssa sählääminen muodostuu helposti työlääksi projektiksi, kun arkistoitavaa dataa sattuu olemaan paljon. Lisäksi vanhojen Macintosh-koneiden levykeasemat ovat alttiita vikaantumaan helposti. Levykeasemat saattavat nimittäin hajota mekaanisesti ajan kanssa, ja se vaatii huoltotoimenpiteitä. Levykeasema voi esimerkiksi lakata toimimasta, niin ettei asemaan syötettyjä levykkeitä pysty enää lukemaan tai edes kirjoittamaan ilman virheilyä. Tällöin levykkeiden sisältö korruptoituu helposti sekä pahimmallaan levykkeiden sisältö voi tuhoutua täysin käyttökelvottomaksi.

Macintosh Floppy Emu

Onneksi ”retro-Mac-harrastajapiireissä” arkistointiasiaan on yritetty löytää järkeviä ratkaisuja. Amerikkalaisen Steve Chamberlin kehittämä projekti on tästä hyvä esimerkki. Chamberlin on kehittänyt niin sanotun ”levykeasemaemulaattorin”, joka on kytkettävissä vanhoihin Macintosh-tietokoneisiin. Kyse on ”Macintosh Floppy Emu” nimisestä sulatetusta järjestelmästä. Kyseinen laite kytketään Macintoshin omaan levykeasemaporttiin ulkoisesti tai vaihtoehtoisesti emolevyn levykeasemaväylään sisäisesti. Vanhat Macintosh-tietokoneet näkevät tämän levykeasemaemulaattorin perinteisenä levykeasemana, jossa on luku- ja kirjoitustuki olemassa. Floppy Emu toimii siten, että se mimikoi Applen omaa levykeasemaa elektronisesti. Floppy Emu -laitteeseen valitaan erikseen kulloinkin käyttöönotettava aktiivinen levykuva, eli “disk image”, käyttöön. Levykuva (tai useammat levykuvatiedostot) on tallennettu Floppy Emu -laitteeseen liitetylle Secure Digital -muistikortille. Käyttäjä voi valita useita eri levykuvia, eli ”imageja”, käyttöön SD-muistikortilta. Laitteen etupaneelista käyttäjä voi hallinnoida kulloinkin käytössä olevaa aktiivista, Macintosh-tietokoneeseen liitettyä, levykuvaa. Levykeasema-emulaattorilla valittu aktiivinen levykuva näkyy esimerkiksi Macintoshin työpöydällä täysin omana levykeasemanaan kuten mikä tahansa normaali levyke. Tarvittaessa vanha Macintosh-tietokone voidaan myös käynnistää Floppy Emun avulla, sellaiselta valitulta levykuvalta, joka sisältää kokonaisen Macintosh-käyttöjärjestelmän.

Paras ominaisuus tässä ratkaisussa lienee se, että käytössä olevien levykuvien sisältö on tallennettu SD-muistikortille yksittäisinä tiedostoina. Näin ollen useita erillisiä levykuvatiedostoja on helppo siirtää arkistointia varten muualle talteen SD-muistikortin välityksellä. SD-kortille tallennetut tiedostot näkyvät sekä Macintosh- ja Windows-tietokoneilla yksittäisinä tiedostoina. Floppy Emun kanssa toimiva SD-muistikortti on alustettu yleiseen FAT-tiedostoformaattin, jota PC- ja Mac-tietokoneet ymmärtävät saumattomasti.

Levykuvat, eli imaget, voidaan myöhemmin joko avata suoraan uudessa tietokoneessa sopivalla ohjelmalla, tai avata tarvittaessa esimerkiksi Macintosh-emulaattoreilla (Basilisk II / Mini vMac) ja levykuvat voidaan arkistoida. Floppy Emu tukee seuraavissa levykuvaformaatteja: niin kutsutta ”raakatiedostoformaattia”, jonka tunnistaa ”.IMG”-tiedostopäätteestä sekä  Apple DiskCopy -ohjelman mukaisia “.DSK”-levykuvaformaatteja. DiskCopy-ohjelmaa käytettiin aikoinaan Macintosh-tietokoneissa levykuvien ja varmuuskopioiden hallinnointiin. Floppy Emu -laitteen SD-muistikortille tallennetut levykuvat voidaan tallentaa myös omiin alikansioihin. Laitteen etupaneelista käyttäjä pystyy hallinnoimaan SD-muistikortin sisältöä laitteen sivusta löytyvillä valintapainikkeilla.

Steve Chamberlin on kehittänyt Floppy Emu -projektiaan vielä pidemmälle; Floppy Emu -laite voidaan nimittäin myös kytkeä vanhoihin Apple II- ja Lisa-tietokoneisiin! Tämän lisäksi Floppy Emu tukee Applen aikoinaan erikoiskehittämää HD20-kovalevystandardia. HD20-tuki oli Applen kehittämä ratkaisu 20-megatavun suuruiselle ulkoiselle kiintolevylle, nimeltään Macintosh Hardisk 20. Macintosh Hardisk 20 -laitteessa ei ollut aikoinaan yleisesti käytettyä SCSI-väylää. SCSI-väylästandardia käytettiin 80-90-luvun ulkoisten massamuistien, kuten esimerkiksi kovalevyjen osalta yleisesti. Macintosh Hardisk 20 -kiintolevylaite pystyttiin kytkemään tiettyihin vanhoihin Macintosh-tietokoneisiin (512K, jossa ei ollut SCSI-väylätukea), ulkoiseen levykeasemaporttiin kuten tavallinen ulkoinen levykeasema. Kyseinen HD20-tuki on olemassa vain tietyissä vanhoissa Macintosh-malleissa (esimerkiksi Macintosh 512K, 512Ke, Plus). Floppy Emu -laitteen HD20-tuki mahdollistaa sen, että HD20-kovalevyn mukainen levykuva voi olla reilusti isompi kuin fyysisten levykkeiden tallennusmedioiden nimelliset kapasiteetit (400K/800K/1.44MB). Käyttäjä voi esimerkiksi luoda vaikkapa useamman kymmenen megatavun – tai jopa useamman sadan megatavun – kokoisen levykuvan, joka toimii HD20-yhteensopivassa Macintosh-mallissa ulkoisena kovalevynä! Macintosh Floppy Emu:n HD20-levykuvalta voidaan myös käynnistää HD20-yhteensopiva Macintosh-tietokone.

Macintosh Floppy Emulator -laite on ostettavissa internetistä, Big Mess o’ Wires -nimisestä verkkokaupasta, osoitteesta: bigmessowires.com/shop.

Sivustoa ylläpitää laitteen kehittäjä, Steve Chamberlin, USA:sta. Laitteen halvin A-malli maksaa 79,00 dollaria. Floppy Emu -laitteesta löytyy myös uudempi, hieman kalliimpi B-versio, joka toimii micro-SD-muistikortilla, kun taas halvempi A-versio käyttää normaalikokoista SD-muistikorttia. Kalliimman version hinta on 99,00 dollaria. Postikulut Suomeen maksavat noin 15,00 dollaria.  Mikäli Floppy Emu -laitteen haluaa tilata itselleen Suomeen (ja siihen vielä lisätään tarvittavat tulli- ja tuontimaksut) laitteen hinnaksi tulee halvimmillaan noin 116 euroa nykyrahassa. Hinta saattaa tuntua hieman kalliilta yksittäiselle elektroniselle laitteelle, mutta jos on kiinnostusta siirtää vanhoilta Macintosh-tietokoneilta löytyvät tiedostot talteen nykyaikaan, on Macintosh Floppy Emu -virtuaalilevykeasemalaite hintansa väärti!

Lisätietoa:

Big Mess o’ Wires / Steve Chamberlin / Macintosh Floppy Emu

bigmessowires.com

68K Macintosh Liberation Army / Vanhoihin Mac-tietokoneisiin erikoistunut keskustelupalsta

68kmla.org

Adam Oszaczky
adam.oszaczky@appleusers.fi